Harrikasta Mustangiin

Kalifornian rannikkoa

Tänään on leppoisa päivä tiedossa. Half Moon Baysta on lyhyt matka San Franciscoon ja pyörän luovutus Eeagle Riderille on 12.00 mennessä. Niinpä reittivalinta jatkaa tuttua HW1:stä pitkin San Franciscoon ja sieltä vuokraamolle - ja eipä se HW1 pettänyt tänäkään päivänä. Upeita maisemia ja uimarantoja koko matkalta, kunnes San Franciscon päässä tie leveni ja polveili asuinalueiden halki.

Perillä ei pahemmin ruuhkia ollut ja vuokraamokin löytyi amerikkalaisen ruutukaavakaupunkisuunnittelun ansiosta lähes laakista. Vuokrattaessa pyörät ovat aina ns. tankattuja, joten kävimme laitakaupungilla tankkaamassa pyörän. Tosin vuokraamon vieressä oli Shell, eli olisi tankkaustoimituksen voinut jättää vähän myöhempäänkin.

Pyörän luovutus on varsin simppeli toimenpide: aja pyörä halliin, pura kamppeet ja luovuta avain tiskille. Tämän jälkeen pyörä tarkastetaan visuaalisesti ja jollei siinä ole näkyviä kolhuja tai vikoja niin Visa-kortin vakuusrahat vapautuvat käyttöön. Vaatteiden vaihdon ja pienen pakkauksen jälkeen Eagle Rider tarjosi ilmaisen limusiinikyydin lentokentälle. Ajoneuvona toimi uuden karhea Lincoln Town Car, jossa kyyti oli hivenen eri tasoa kuin rastatukan Dodge, jolla tultiin viikko sitten...

Mukavalle kiinalaisamerikkalaiselle kuljettajalle tarjottiin muutama taala tippiä ja hän auliisti neuvoikin meidät oikealle AVIS autovuokraamon tiskille. Viimeisiksi päiviksi meille oli varattuna amerikan Taunus, eli Pontiac G6 perheauto. Hintaan tuolle tuli 240 € neljälle päivälle, sisältäen kaikki vakuutukset.

Mirka ja Mustang jossain...

Jono AVIS:n tisikille oli todella pitkä, mutta 10 asiakaspalvelijaa nieli sitä varsin nopeasti ja vartissa oli meidän vuoro. Annoin vanhemmalle ladylle tiskillä passin, ajokortin sekä auton varauskoodin. Hetken konetta näppäiltyään hän ilmoitti, että kaikki välimalliluokan pirssit on vuokrattu, mutta jos laitettaisiin 40 $ lisää paalua, niin hän voisi antaa yhden tuliterän Ford Mustang urheiluauton - noh, eiköhän me voidaan "pitkin hampain" tällä kertaa uhrautua...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti pyöriä jossain San Franciscon nurkilla. Nyt kun alla on oikea maantiekruiseri ja tuo Sequoian isot männyt jäi käymättä, niin keula 101:lle ja etelään. Tähän tämä pirssi on tehty - maantielle keräämään maileja toisensa perään. Koneena on noin 300 hv:n V6 ja se vie tätä malmikasaa aika kevyesti.

Tie 101 halkoo piilaaksoa, jossa useimmat IT-alan yritykset ovat sijoittaneet konttorinsa näille nurkille ja sen kyllä huomasi: HP, Dell, Google, eBay, ... kylttejä vilisee aina San Joseen asti jossa moottoritien ruuhkat helpottavat ja nopeus nousee 65:stä 75 mailiin tunnissa. Morgan Hill:n kohdalla syrjäsilmässä vilahti Harley-Davidson kyltti, joten eipä Mirkaa pahemmin tarvinnut houkutella katsastamaan kyseistä puotia. Eli ei muuta kuin upit seuraavassa liittymässä, kiihdytys takaisin moottoritielle - vroooooooom, tiukka jarrutus liittymään ja valoista vasemmalle.

House of Thunder Harley-Davidson

Tämä pieni Harley-Davidson puoti olikin hivenen isompi, reilut 2000 neliömetriä kattava "täyden palvelun" myymälä, jossa oli pyörien lisäksi täydellinen kattaus H-D ajovarusteita ja tarvikkeita aina nahkarotsista HD-kynnysmattoihin.

Pyörien hintoja kun katsoo, niin rupeaa suomalaista motoristia hivenen kalvamaan sisältä päin... Noh, jäihän sitä itselle muutama varsin laadukas paita sekä Mirkalle bootsit, jotka maksoivat -30 %. Tämän on varsinainen lompakon surmanloukku, eli äkkiä tien päälle!

Moottoritietä jatkettiin Gilroy:n asti, josta käännyttiin pienemmälle 152-tielle. Mustang tikkaa ja kohti Central Valleyn kuuminta kohtaa - Fresnoa, joka on tunnettu lähinnä lämmöstä ja rekkakuskien yöpaikkana. Fresnossa heinäkuun keskilämpötila on 35,89 ^°C, joten eipä ainakaan tarvitse palella. Viimeisenä käännöksenä ennen Fresnoa oli moottorite 99, joka menee suoraan Fresnon keskustaan.

Fresnosta iPhone:een asennettu TomTom America löysi tutun Best Western merkkisen motellin, josta ilmastoitu huone irtosi varsin edullisesti 79 €:lla. Mustangin lämpömittari näytti tässä vaiheessa mukavaa 38 asteen lämpötilaa ja kyllä se ilmastointi on poikaa näissä lämpötiloissa. Huomenna sitten Sequioaan!

Half Moon Bay

Laitan vaihteen pesään, kun kaasua hivenen lisään ja Harley laukkaa kohti kesää. Cambria jää taakseen ja Heast Castle siintää sivulla - voi elämä kun on makeat maisemat ja upea tie!

Rantaniittyä HW 1:n varrelta

Harvaan asuttu Big Sur tulee vastaan ja sää vaihtuu jokaisen mutkan takaa. Välillä on hellettä, välissä kylmää sumua. Jos sää vaihtuu joka mutkan jälkeen, niin vaihtuu myös maisematkin. Välillä tie viilettää kielekkeeltä hienon rantaniityn kautta upealle hiekkarannalle, josta taas kiivetään mäen takaa niemen notkon kautta keskelle punapuumetsää - vaikea kuvailla, tulkaa itse katsomaan!

Noin 30 mailia ennen Carmel:ia pysähdyttiin lämmittelemään ja syömään aamiaista. Tämä hippien ylläpitämä ravintola tarjosi maukasta luomu kinkkujuustopiirakkaa tuoremehun ja kahvin kera. Utuinen Carmel on kaunis paikka, jossa Clint Eastwood toimi 80-luvulla pormestarina.

Mirka kalliokielekkeellä

Carmelin jälkeen HW1 kulki Motereyn hiekkarantojen halki Moterey lahden toiselle puolelle Santa Cruz rantakaupunkiin. Santa Cruz oli tupaten täynnä turistia, joten päätettiin jatkaa matkaa pohjoiseen - suuntana San Francisco. Idyllisestä Half Moon Bay:sta löydettiin mukava Zaballa House, josta siisti huone irtosi 100 $:lla. Ultra siistit huoneet ovat vailla mukavuuksia - ei TV:tä, ei ilmastointia, ei mitään muuta kuin huone ja hyvä niin.

Rannikolle läpi Central Valleyn

Iltauutisissa mainostettiin Fresnon seudulle kesän lämpöennätystä. Meillä oli tarkoitus ajaa Kalifornian toiselle jättipuualueelle Sequoian kansallispuistoon eteläiseen Sierra Nevadan vuoristoon. Puisto sijaitsee Fresnon vieressä ja todettiin yhdessätuumin että metsässä tarpominen yli 40 asteen helteessä saa jäädä toiseen kertaan.

Niinpä otettiin suunnitelma B käyttöön ja päätettiin ajaa suorinta reittiä rannikolle läpi paahteisen Central Valley -alueen. Ajatuksena olisi yrittää päästä käymään vielä illalla Hearst Castle:lla San Simeonissa.

Tänään lähdettiin tuntia aikaisemmin liikkeelle mitä normaalisti. Siitä huolimatta aamulla lämpömittari näytti 29 asteen lukemia - ihanan viileää! Reitti Mariposasta rannikolle kulkee ensin tietä 49 pitkin etelään Sierra Nevadan loivilla rintellä, kunnes käännytään tasangolle etelään tielle 41. Tie 41 kulkee Fresnon läpi etelään ja yhdistyy 46-tieksi, joka kääntyy länteen Paso Roblesin kohdalla päätyen Pacific Highway 1 -rantatielle.

Fresnossa lämpömittari näytti 32 asteen lukemia aamulla 9 aikaan, eli oli varsin hyvä idea lähteä aikaisin viileään aikaan liikkeelle. Central Valley on valtava tasanko, jota vuoret ympäröivät. Kesällä tasangon keskilämpötila on 32 astetta ja päivisin saattaa helposti mennä 46 astetta rikki. Paahteesta huolimatta se on paikoin myös hyvin rehevää seutua, sillä vuorilta tuleva vesi kanavoidaan maatalouden käyttöön. Niinpä alueella on paljon sitruspuuplantaaseja, viinitarhoja, yms.

Koko tasangon ylitys oli sinänsä hieno kokemus, sillä maisemat vaihtuivat ensin auringon polttamasta ruohokentästä hiljalleen vehreämmäksi ja mitä lähemmäs rannikkoa tultiin sitä mäkisemmäksi. Lopulta, noin 6 mailia ennen rantaviivaa,  lämpötila romahti 20 asteeseen ja sankka sumu varmisti kylmät väreet iholle - mukavan viileää.

Edellisenä iltana varasin netistä yösijan nimeltä Little Sur Inn. Kyseistä majoituslaitosta kehuttiin poikkeuksellisen siistiksi ja hyvin varustelluksi ja sehän piti paikkansa. Iso erittäin siisti huone kustansi 110 $ yöltä. Voin suositella varauksetta tätä motellia.

Hearst Castle

Sisäänkäynti

Päivän päänähtävyys on William Randolph Hearstin (lehtikeisari, elokuvatuottaja, useiden kaivoksien omistaja, sijoittaja ja poliitikko) rakennuttama "karjatila". Tilan rakennustyöt alkoivat 1919 ja ne olivat pääosin valmiit 1938, mutta parannustöitä tehtiin Hearstin kuolemaan asti (1951).

Tila on rakennettu Hearstin isältä perityille maille San Simeoniin, joka on tyynen valtameren rannalla juuri Los Angelesin ja San Franciscon puolessa välissä Highway 1:n varrella. Meidän majapaikasta Cambriasta on tilalle matkaa noin 10 mailia.

Neptune -uima-allas

Hearst Castleen ei pääse tutustumaan itsenäisesti, vaan sen Visitor Centeristä tehdään kiertoajeluita tilalle. Liput kiertoajelulle maksaa 26 $ henkilöltä ja ainakin tähän aikaan vuodesta (kesäkuun loppu) paikkoja sai helposti, mutta sesonkina kannattaa liput varata etukäteen. Lipun hinnalla pääsee valitsemansa kiertoajelun lisäksi linnan historiaa esittelevään elokuvanäytökseen (40 min), joka kannattaa käydä katsomassa.

Kiertoajeluita lähtee Visitor Centeristä noin 10 minuutin välein ja bussi kuljettaa hienoa serpentiinitietä pitkin turistit tilan sisääntulon luokse, josta lady Dianen esittelykierros alkaa.

Vierashuone - Casa Del Sol

Ensimmäisenä esitellään tilan sisäänkäynti upeiden maisemien kera ja kerrotaan rakennuksen rakennusvaiheista. Se, mitä vuoden 1906 suurelta maanjäristykseltä jäi ehjäksi San Franciscosta, tuli poltti maan tasalle seuraavana päivän. Syy suureen tulipaloon olivat kaasulämmitteiset talot ja valaistus sekä niiden rikkoutuneet putkistot - liekkimeri oli valtava. Tuhosta johtuen Hearst halusi tilalleen sähköt ja niinpä ensimmäisestä rakennuspäivästä lähtien tilalta löytyi sähköä lampuille.

Seuraavana tutustumiskohteena oli Neptune Pool - kaikkien uima-altaiden äiti. Aivan törkeän hieno kokonaisuus, joka on rakennettu uusiksi neljään otteeseen  - eikä se Hearstin mielestä vieläkään ollut riittävän "hyvä". Meille se kyllä kelpaisi!

Seuraava etappi oli Casa Del Sol -vierastalo, joka sisälsi 18 viimeisen päälle laitettua makuuhuonetta. Kierroksella tutustuttiin neljään makuuhuoneeseen. Tämän jälkeen siirryttiin puutarhan kautta varsinaiseen päärakennukseen Casa Grandeen.

Casa Grande -päärakennus on saanut väkevästi vaikutteita espanjalaisesta katedraalista ja ulkoisesti se muistuttaakin kirkkoa. Ensimmäisenä tutustuttiin olohuoneeseen, joka on suurin kaikkista 19 olohuoneesta. Goottilaisen tyylin omaava olohuone on mykistävä espanjalaisineen taideteoksineen, mutta kokonaisuutena se on hivenen sekava.

Olohuone - Casa Grande

Tämän jälkeen siirryttiin sopivasti ruokailutilaan, jossa Hearst tarjosi hivenen evästä vierailleen Ruokapöytään mahtui kerrallaan 22 vierasta. Huonon valaistuksen johdosta ruokatilasta en saanut kunnon kuvaa. Ruokatilasta siirryttiin ns. "aamuhuoneeseen" jossa vieraille tarjoiltiin aamukahvit upeiden taideteosten joukossa.
 
Seuraava kohde on jokaisen biljardin ystävän unelma eli biljardi-huone. Upeat pöydät kerrankin riittävän isossa tilassa - kyllähän tässä iltaa viettäisi... Ja jos biljardi ei kiinnosta, niin aina voi viettää aikaa Hearstin omassa 50 paikkaisessa luksuselokuvateatterissa, jonka seinät ovat punaista samettia, istumapaikat kunnon sohvia ja täällähän ne Hollywoodin oikeat ensi-illat katsottiin - ei Los Angelissa.

Viimeisenä etappina oli roomalainen uima-allas sisätiloissa. Miten sen nyt sanoisi. Jos Neptune oli upea, niin ei tämänkään sisäaltaan tarvitse hävetä ollenkaan. Pinnat on tehty sinisestä ja okran värisistä mosaiikkilaatoista, joiden saumat on kullattu lehtikullalla.

Täysimittainen uima-allas on T-muotoinen ja sen keskellä on kieleke toisessa kerroksessa, josta voi harrastaa uimahyppyjä. Luonnollisesti kaikki valaisimet ja systeemit ovat puhdasta valkoista marmoria. Roomalainen allasosasto on kerrassaan upea - täällä Greta Garbon kelpasi uiskennella aamuisin.

Roomalainen allasosasto

No mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Kateelliset ovat sanoneet että Hearst Castle on amerikkalaisen mauttomuuden monumentti. Jos sitä katsotaan kokonaisuutena, niin se pitää hyvinkin paikkansa. Toisaalta William Hearst itse on halunnut tuoda kotiinsa palasia maailman parhaimpien arkkitehtien luomuksista ja jos kokonaisuutta katsotaan huone kerrallaan, niin aika upean kämpän hän on saanut aikaiseksi.

Yosemiten luonnonpuisto

Tämän päivän ykköskohde on Yosemiten kansallispuisto. Reitti sinne kulkee South Lake Tahoelta 89-tietä etelään Monitor Passin (2532 m) yli 395-tielle aavikon reunalle, kunnes käännytään 120-tielle eli Tioga Passin (3031 m) kautta Yosemite-laaksoon. Päivän pitäisi tulla täyteen Mariposassa.

Noin 500 metriä syvä Lake Tahoe sijaitsee keskellä Sierra Nevadan vuoristoa ja itsessään se on 1897 metriä korkealla, joten päivän ensimmäinen nousu Monitor Passille ei ollut erityisen jyrkkä. Tienä ja maisemiltaan se on hieno ja kuin luotu Electra Glidelle - pitkiä ja loivia mutkia loputtomasti nousun ollessa noin 6 %:n luokkaa. Monitor Pass nousee aina 2,5 kilometrin korkeuteen ja puuraja jää taakse juuri huipulla.

Monitor Pass - 2500 m

Heti huipun jälkeen maisema muuttuu laakista upeaksi aavikkomaisemaksi - ollaan Kalifornian ja Nevadan rajalla. Pudotus aavikolle on hienoa serpentiiniä ja 395-tiellä alkaa paahde. Ulkona on kuuma, mutta ei niin kuuma kuin eilen - ollaan kuitenkin yli 2 kilometrin korkeudessa ja lämpömittari näyttää 34 - 37 asteen hellelukemia.

Tie 395 nousee välillä hyvinkin korkealle ja sieltä aukeaa upeita maisemia aavikoille - en tiennytkään, että aavikot voivat olla noin hienoja. Toisaalta ne harvat järvet, joita täällä on, ovat upeita korkealta katsottuna. Esimerkkinä mainittakoon Mono Lake, jota moni muukin oli pysähtynyt hämmästelemään vuoren rinteelle.

Keidas keskellä aavikkoa

Samoin keskellä aavikkoa saattaa olla todellisia vihreitä keitaita. Vuorien sulamisvesi on ohjattu paikoin suoraan aavikolle, jolloin on muodostunut valtavia mutaisia niittyjä - täällä on lehmillä hyvä tarpoa. On lämpöä, vettä ja vihreää ruohoa silmän kantamattomasti.

Aavikko on hieno, mutta tie 120 vie Tioga Pass:lle, joka nousee aina 3031 metrin korkeuteen - Yosemiten kansallispuistoon. Nousu on upea ja maisemat muistuttavat hyvin paljon Ranskan merialppeja. Karua kuumaisemaa, hyvin paahteista ja paikoittain paljonkin lunta vaikka eletään kesä-heinäkuun vaihdetta.

Nousun huipulla 3031 metrissä on Yosemiten kansallispuiston portti. Liput puistoon maksoi 10 $ ja vaikka ollaan kolmessa kilometrissä oli lämpötilaa vielä yli 30 astetta - aavikko vaikuttaa näinkin korkealle. Heti huipun jälkeen ilmasto muuttuu hetkellisesti viileämmäksi ja alkaa loiva lasku Yosemiteen.

Laskun aikana huomaa pienenpienen puron kasvavan vähän isommaksi puroksi,  kunnes se 10 mailin päässä on jo täysi koski. Matkan varrella on upeita pieniä vuoristolampia, jylhiä vuoria eri muodoissaan sekä peuroja yms. eläinkunnan ihmeitä - kerrassaan upea paikka.

Upean Tenaya Lake -järven rannalla pidettiin pienimuotoinen Picknic-lounas ja vietettiin pientä taukoa. Tenayan vesi oli yllättävän lämmintä, superkirkasta ja maisema oli kokonaisuudessaan upea. Tenaya on loistava taukopaikka Tiogan ylityksessä - suosittelen lämpimästi, ainakin näillä helteillä.

Tenayalta alkoi nopeampi lasku Yosemite laaksoon, joka on myöskin kerrassaan upea - vaikea kuvailla. Tulkaa katsomaan itse... Alhaalla laaksossa on kuumaa ja kuskia alkaa kuumuudessa ahdistamaan. Koska on sunnuntai, koko laakso on täynnä amerikkalaisia pullamössöturisteja, jotka kuumuuden takia eivät halua tulla ulos autostaan. He ajavat näköalan tai nähtävyyden viereen, laskevat tummennettua auton ikkunaa 10 cm alas ja räppäävät kuvan liikkuvasta autosta - todellinen Drive-In kansallispuisto!

Lake Tenaya - Yosemite

Yosemiten jälkeen on aika hakeutua yöpuulle, joten suunnaksi otettiin tien 140 varressa oleva Mariposa, joka kutsuu itseään portiksi Yosemiteen. Tie 140 polveilee Merced-joen rinnalla jyrkästi alaspäin - kohti Central Valley:ta. Ulkona on edelleen kuumaa ja mitä alemmaksi laaksoon laskeudutaan, sitä kuumemmaksi olotila käy - eikä sitä yhtään helpota 15 minuutin seisokki tietyömaan takia... Onneksi Mariposaan ei ole kuin 39 mailia, eli 39 minuutin ajo näillä tiellä.

Mariposan ensimmäinen kohde oli Best Western Yosemite Way Station -motelli. Näillä kulmilla kaikissa Best Western -motelleissa on ilmastointi. Harmiksi motelli oli täynnä, mutta respa ohjasti meidät Yosemite Inn:n luo kaupungin toiselle puolelle eikä se ollut huono vaihtoehto. Huone irtosi 109 $:lla ja oli siisti perushuone ilmastoinnilla.

Yosemite Valley

Lake Tahoe

Tänään pitäisi puuhastella pyörällä Lassen tuliperäiselle luonnonpuistolle, josta Renon kautta jonnekin Lake Tahoen suuntaan yöksi. Reddingiin on luvattu kesän ensimmäistä 100 F asteen ylitystä ja 40 lämmöt pitäisi mennä rikki heittämällä. Niinpä me päätettiin aikaisin aamullä lähteä liikenteeseen.

Tie 44 vie Redding:stä Lassen luonnonpuiston portille - noin 46 mailin päähän. Alku on lähinnä tylsää moottori- ja kantatietä, joka alkaa hiljalleen nousta kohti Sierra Nevadan vuoria. Vähitellen maisema muuttuu metsäiseksi ja perillä se on omalla tavallaan karua.

Harmiksi puistoa halkova 89-tie suljettuna tietyön takia ja avoinna vain ensimmäiset 10 mailia. Sisäänpääsymaksu puistoon on moottoripyörältä 10 $ ja se maksetaan heti portilla. Puisto on käymisen arvoinen, vaikka siitä nähtiikin vain murto-osa. Koska 89-tie etelään ei ollut käytössä, piti turvautua suunnitelmaan B eli otetaan suunaksi 44-tie itään - aavikolle, paahteeseen.

Kuivunut suolajärvi

Tie 44 nousee ensin yli 2 kilometrin korkeuteen ylittäen Sierra Nevadan pohjoiset rinteet, jonka jälkeen laskeudutaan Susanvilleen. Susanvillessä aavikon kuumuus lyö päin näköä - se on todella tyrmäävä. Ei auta kuin pitää vauhtia yllä ja antaa Harleyn ja Davidsonin pataraudan papattaa tasaita 75 mph matkavauhtia kohti etelää.

Maisema on tastaista auringon polttamaa aavikkoa, kuivuneita suolajärviä, Sierra Nevadan kumpuja ja kuumaisemaa. Välillä poiketaan huoltoasemalle tankkaamaan kuljettaja ja kartanlukija kylmillä virvokkeilla. Niitä maistellessa ei voi kuin ihmetellä alkuasukkaisen pitkähihaisia puuvillapaitoja ja  mustia farkkuja kun aurinko porottaa täydellä teholla taivaalta.

Lake Tahoe illalla

Aikanaan saavutaan Renoon, joka on tunnettu lähinnä kasinoista ja pitihän meidänkin päästä viilentämään päänuppia kasinon viileyteen ja onhan noita pikkuseteleitä kertynyt tuhlattavaksi asti... Parin tunnin pelisession ja juomatankkauksen jälkeen otettiin suunnaksi Truckee Tex Willer -kaupunki - ties vaikka löytyisi Western-tyyppinen hotelli.

Truckee on vanhan lännen kaupunki, joka on nykyään on valjastettu puhtaasti turismille. Kesällä Western-aihetta ja talvella laskettelua. Kaupungistä löytyi asiallisen oloinen Truckee Hotel mutta huoneissa ei ollut ilmastointia, joten hotelli jouduttiin jättämään väliin - nyt on vain aivan liian kova helle.

Tahoe Cityssä oli kaikki paikat täynnä, joten me päätettiin ajaa aina South Lake Tahoelle asti mistä löytyi jo useitakin vaihtoehtoja. Tahoen kiertävä tie on kerrassa upea. Se on hidas ajaa, mutta maisemat ovat hienoja - suosittelen!

Redwood - Redding

Yön aikana on mereltä työntynyt todella sankka sumu ja ulkona on kylmä. Niinpä ajokamppeiden alle piti laittaa Forcefieldin tekninen kerrasto + tuulensuojahousut. Varsin tukevan "amerikkalaisen" aamiaisen jälkeen oli tavaroiden pakkausta ja motellin maksu.

Joku netistä kertoi että Redwoodin läpi kannattaa ajaa aikaisin aamulla ja tottavie onhan se hienon näköistä kun yksittäiset valon säteet painaa tiheän metsän ja sankan sumun läpi. Ei voi kuin ihmetellä mikä saa puun kasvamaan näihin mittoihin...

Meidän reitti vei ensimmäiseksi Redwood-puiston halkovalle Newton B. Drury Scenic Parkway:lle, jossa näkee 10 mailin matkalla käytännössä koko puiston ilman että tukkirekka huohottaa niskaan - suosittelen! Puiston tärkein nähtävyys on varsin selkeästi viitoitettu isolla kyltillä, jossa lukee BIG TREE! Tällä punapuuyksilöllä on mittaa yli 91 metriä ja halkaisijakin reippaat 6 metriä ja se edelleen kasvaa. Ikää näillä puilla on 2000 - 3000 vuotta, joten kieltämättä sitä tuntee itsensä varsin mitättömäksi näiden saniasmetsien keskellä.

Kun Redwood oli jäänut taakse otettiin suunnaksi Redding - tuo hornankattila keskellä ei mitään. Niinpä suunnaksi ensin Arcata, josta käännyttiin sumun ja kylmän keskeltä suoraan itään. Noin 10 mailia rannalta katosivat pilvet taivaalta ja alkoi armoton auringon porotus kun tie kiipesi Trinity luonnonpuiston yli keskelle aavikkoa.

Tie on kuin suunniteltu Harley-Davidsonille - ei liian jyrkkiä nousuja, pitkiä loivia kaarteita ja upean sileää asfalttia. Willow Creek:ssä pidettin tauko ituhippien pitämässä luomukahvilassa. Lämpömittari näytti miellyttävää 28 astetta, joten ei muuta kuin lisää maileja mittariin. Seuraava pysähdys tuli kyläpahasessa nimeltä Helena, jossa tankattiin kuljettajan lisäksi apukuljettaja kylmillä sodatuotteilla. Tässä vaihessa kaupan lämpömittari näytti 32 astetta - alkaa pohjanpojasta hiki irtoamaan.

Tie vei lähemmäs aavikkoa ja maisema muuttui paahteisesta metsiköstä paahteiseksi pusikoksi. Whiskey Town on kuollut kaupunki, jossa ei pahemmin ollut muuta nähtävää kuin hieno järvi. Redding täytti taas odotukset - lämpöä mittarissa 38 ja hyvä yösija löytyi helposti!