
Perjantai 13. Päivä, Helsinki- Milano, halpalento 90-luvun MD-90-lentokoneella - lähtö on aina lähellä, tuumaili mustalainen Vermon parkkipaikalla. Kuulas pakkasaamu vaihtui kolmessa tunnissa Milanon 16 asteiseen tihkusateeseen.
Kone laskeutui sievästi Malpensan lentokentälle 10 minuuttia etuajassa. Kentällä hakeuduttiin rautatieasemalle vievään bussiin, jonka toimitusaika oli 45 minuuttia. Hotellina toimi loistava
Starhotel Anderson rautatieaseman kupeessa.
Hotellilla sitten pikasuihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Sen jälkeen pika pikaan rautatieaseman metroasemalle ja lipun ostoon. Kymmenen kertamatkan lippu maksaa 9,20 €. Fierra Milanon -messukeskukseen pääsee rautatieasemalta seuraavasti: ensin 3. linjalla Duomo:lle, josta vaihto linjalle 1, joka vie Rho-Fiera pääteasemalle. Matka kestää kaikkiaan noin 45 minuuttia.
Fierra Milano on valtava kompleksi - mykistävä. Halleja on kaikkiaan 24 ja suurimmat ovat Helsingin messukeskuksen kokoisia. EICMA 2009-messuilla oli käytössä kaikkiaan kahdeksan hallia. Paljonko sitten tarvitaan aikaa näiden läpikäyntiin? Jos kaiken haluaa nähdä ja kokea, niin päivässä käy läpi kolme hallia, eli perjantain aamukoneella Milanoon ja sunnuntaina iltakoneella takaisin - teoriassa. Käytännössä kannattaa varata aikaa neljä päivää to-su tai pe-ma. Jos taas vähän rajaa kohteita, niin viikonloppu riittää mainiosti.
Tämän vuotisilta messuilta puuttui Yamahan ja Hondan osastot kokonaan, mutta eipä niitä jääty kaipaamaan. Kaikkien isojen toimijoiden osastot oli tupaten täynnä ja erityisesti Harley-Davidson, Ducati ja Kawasaki veti yleisöä massiivisen määrän eikä Moto-Guzzi ollut pekkaa pahempi kävijämäärissä.Näyttelyn hiennoimmat prototyyppit löytyi ehdottomasti Moto-Guzzin ja BMW:n osastolta. Muita odotettuja uutuuksia oli Ducatin uusi Multistrada 1200 sekä Hondan Blackbirdin korvike, mutta se jäi näkemättä Hondan poissaolosta johtuen.
Ajovarusteiden ja lisävarusteiden osalta oli paljon uutta kaudelle 2009 ja osa niistä tullaan näkemään myös MC Listylen valikoimissa - niistä myöhemmin tässä Blogissa. Mutta se voidaan sanoa että custom tuotteita EICMA:ssa on huonosti esillä, kun taas erityisesti sporttipyöriin löytyy senkin edestä nähtävää.
Messujen toteutuksessa on valtava ero verrattuna Helsingin MP-messuihin. EICMA:ssa ei ole kännissä örventelijöitä, ei lakerikauppiaita eikä isin tyttö T-paita kauppiaita vaan aiheena moottoripyörät ja siinä pysytään tiukasti. Tuotteiden myyntiä harjoitetaan samoissa halleissa kuin esittelytkin, eli erillistä myyntihallia ei ole varattuna. Sunnuntaina useimmat näyttelyn asettajat myyvät hyllyt ns. tyhjiksi ja silloin saattaa saada hyviäkin tarjouksia.
Osa osastoista on ns. suljettuja, eli sinne pääsee vain kutsusta ja meidän aika menikin privaatti osastoilla tuoteuutuuksia ihmetellessä kun kuluttajille oli varattuna lähinnä lasivitriineissä olevat tuotteet.
Mitä EICMA-messut kustantaa kahdelta hengeltä?
Lento: 150 EUR/hlö (Blue 1)
Hotelli: 380 EUR kolme yötä/2 hlö
Välipalat: 5 EUR hlö
Lounas: 6 - 25 EUR hlö McDonald's - Sabini
Metro: 10 EUR hlö
Kuvia EICMA 2009 messuilta: http://www.forcefield.fi/messut/.




