Ensimmäinen nähtävyys on tietysti elokuvista tuttu vaijeriratikka, joka aina kaatuu tai muuten vain riistäytyy kuljettajan käsistä kun pahikset törmäävät siihen autollaan. Ratikkakyyti Union Squorelta Fisherman's Wharf:lle maksoi 5 $ henkilöltä ja hitaana turistiajoneuvona matka kaupungin toiselle puolelle kestää tovin jos toisenkin. Toisaalta matkalla näkee myös sopivasti kaupunkia, eli voin suositella kaikille ratikkakyytiä.
Fisherman's Wharf, eli kalasatama on kaupungin toinen nähtävyys - haisee kalalle, mutta sieltä pääsee myös Alcatraz-vankilasaarelle. Laiturilta 33 on lähtöjä saarelle, mutta kaikki päivän lähdöt olivat varattuja ja vain seuraavalle päivälle olisi ollut muutamia paikkoja. Kovimpaan turistiaikaan Alcartazille on useiden päivien jonotusaika, eli tähän kannattaa varata aikaa. Liput saarelle maksaa 26 $ henkilöltä ja lähtöjä on tunnin välein.
Meillä meni tässä vaiheessa matkasuunnitelmat pieleen, joten jotain piti keksiä tilalle. No ensimmäiseksi käytiin kalasatan liepeillä olevalla Harley-Davidson liikkeessä, sitten Barnes & Nobel kirjakaupan kautta hillitöntä mäkeä pitkin ns. mutkittelevalle tielle... Tie mutkittelevalle tielle on hillittömän jyrkkä ja sitä kiivetessä tämä jäntevä vartalo kävi ylikierroksilla jalkojen ollessa jo lähes hapoilla - pääsimme perille. Tie ei nyt ole kovinkaan kummoinen, mutta näkymät mäen päältä kaupunkiin olivat hienot. Fiksu tietysti olisi ottanut kaapeliratikan, mutta eipä sitä aina huomaa..
Seuraava käynnin kohde oli desing nörttien mekka nimeltä Apple Store of San Francisco. San Franciscon Apple Store oli ensimmäinen täysin Applen suunnittelema desing myymälä ja olihan se hieno - Design paratiisi.Applen jälkeen viimeinen kohde oli Chinatown ja ruokapaikan etsintä. Chinatown muuttunut 12 vuodessa täysin turistirysäksi, jonne on roudattu kiinarihkamaa pilvin pimein ja niitä sitten kaupustetellaa kaikille ohikulkijoille... No onneksi ruokapaikkoja on riittävästi ja löytyi varsin hyvä ravintola: kanaa, härkää, possua, kevätkääryleitä, katkarapuja, ... Hyvää oli muttei ihan halvinta sapuskaa (45 $).


0 kommenttia:
Lähetä kommentti