Lake Tahoe

Tänään pitäisi puuhastella pyörällä Lassen tuliperäiselle luonnonpuistolle, josta Renon kautta jonnekin Lake Tahoen suuntaan yöksi. Reddingiin on luvattu kesän ensimmäistä 100 F asteen ylitystä ja 40 lämmöt pitäisi mennä rikki heittämällä. Niinpä me päätettiin aikaisin aamullä lähteä liikenteeseen.

Tie 44 vie Redding:stä Lassen luonnonpuiston portille - noin 46 mailin päähän. Alku on lähinnä tylsää moottori- ja kantatietä, joka alkaa hiljalleen nousta kohti Sierra Nevadan vuoria. Vähitellen maisema muuttuu metsäiseksi ja perillä se on omalla tavallaan karua.

Harmiksi puistoa halkova 89-tie suljettuna tietyön takia ja avoinna vain ensimmäiset 10 mailia. Sisäänpääsymaksu puistoon on moottoripyörältä 10 $ ja se maksetaan heti portilla. Puisto on käymisen arvoinen, vaikka siitä nähtiikin vain murto-osa. Koska 89-tie etelään ei ollut käytössä, piti turvautua suunnitelmaan B eli otetaan suunaksi 44-tie itään - aavikolle, paahteeseen.

Kuivunut suolajärvi

Tie 44 nousee ensin yli 2 kilometrin korkeuteen ylittäen Sierra Nevadan pohjoiset rinteet, jonka jälkeen laskeudutaan Susanvilleen. Susanvillessä aavikon kuumuus lyö päin näköä - se on todella tyrmäävä. Ei auta kuin pitää vauhtia yllä ja antaa Harleyn ja Davidsonin pataraudan papattaa tasaita 75 mph matkavauhtia kohti etelää.

Maisema on tastaista auringon polttamaa aavikkoa, kuivuneita suolajärviä, Sierra Nevadan kumpuja ja kuumaisemaa. Välillä poiketaan huoltoasemalle tankkaamaan kuljettaja ja kartanlukija kylmillä virvokkeilla. Niitä maistellessa ei voi kuin ihmetellä alkuasukkaisen pitkähihaisia puuvillapaitoja ja  mustia farkkuja kun aurinko porottaa täydellä teholla taivaalta.

Lake Tahoe illalla

Aikanaan saavutaan Renoon, joka on tunnettu lähinnä kasinoista ja pitihän meidänkin päästä viilentämään päänuppia kasinon viileyteen ja onhan noita pikkuseteleitä kertynyt tuhlattavaksi asti... Parin tunnin pelisession ja juomatankkauksen jälkeen otettiin suunnaksi Truckee Tex Willer -kaupunki - ties vaikka löytyisi Western-tyyppinen hotelli.

Truckee on vanhan lännen kaupunki, joka on nykyään on valjastettu puhtaasti turismille. Kesällä Western-aihetta ja talvella laskettelua. Kaupungistä löytyi asiallisen oloinen Truckee Hotel mutta huoneissa ei ollut ilmastointia, joten hotelli jouduttiin jättämään väliin - nyt on vain aivan liian kova helle.

Tahoe Cityssä oli kaikki paikat täynnä, joten me päätettiin ajaa aina South Lake Tahoelle asti mistä löytyi jo useitakin vaihtoehtoja. Tahoen kiertävä tie on kerrassa upea. Se on hidas ajaa, mutta maisemat ovat hienoja - suosittelen!

Redwood - Redding

Yön aikana on mereltä työntynyt todella sankka sumu ja ulkona on kylmä. Niinpä ajokamppeiden alle piti laittaa Forcefieldin tekninen kerrasto + tuulensuojahousut. Varsin tukevan "amerikkalaisen" aamiaisen jälkeen oli tavaroiden pakkausta ja motellin maksu.

Joku netistä kertoi että Redwoodin läpi kannattaa ajaa aikaisin aamulla ja tottavie onhan se hienon näköistä kun yksittäiset valon säteet painaa tiheän metsän ja sankan sumun läpi. Ei voi kuin ihmetellä mikä saa puun kasvamaan näihin mittoihin...

Meidän reitti vei ensimmäiseksi Redwood-puiston halkovalle Newton B. Drury Scenic Parkway:lle, jossa näkee 10 mailin matkalla käytännössä koko puiston ilman että tukkirekka huohottaa niskaan - suosittelen! Puiston tärkein nähtävyys on varsin selkeästi viitoitettu isolla kyltillä, jossa lukee BIG TREE! Tällä punapuuyksilöllä on mittaa yli 91 metriä ja halkaisijakin reippaat 6 metriä ja se edelleen kasvaa. Ikää näillä puilla on 2000 - 3000 vuotta, joten kieltämättä sitä tuntee itsensä varsin mitättömäksi näiden saniasmetsien keskellä.

Kun Redwood oli jäänut taakse otettiin suunnaksi Redding - tuo hornankattila keskellä ei mitään. Niinpä suunnaksi ensin Arcata, josta käännyttiin sumun ja kylmän keskeltä suoraan itään. Noin 10 mailia rannalta katosivat pilvet taivaalta ja alkoi armoton auringon porotus kun tie kiipesi Trinity luonnonpuiston yli keskelle aavikkoa.

Tie on kuin suunniteltu Harley-Davidsonille - ei liian jyrkkiä nousuja, pitkiä loivia kaarteita ja upean sileää asfalttia. Willow Creek:ssä pidettin tauko ituhippien pitämässä luomukahvilassa. Lämpömittari näytti miellyttävää 28 astetta, joten ei muuta kuin lisää maileja mittariin. Seuraava pysähdys tuli kyläpahasessa nimeltä Helena, jossa tankattiin kuljettajan lisäksi apukuljettaja kylmillä sodatuotteilla. Tässä vaihessa kaupan lämpömittari näytti 32 astetta - alkaa pohjanpojasta hiki irtoamaan.

Tie vei lähemmäs aavikkoa ja maisema muuttui paahteisesta metsiköstä paahteiseksi pusikoksi. Whiskey Town on kuollut kaupunki, jossa ei pahemmin ollut muuta nähtävää kuin hieno järvi. Redding täytti taas odotukset - lämpöä mittarissa 38 ja hyvä yösija löytyi helposti!

Pacific Highway, 2. päivä

Eipä se tämäkään päivä huonommaksi jäänyt. Gualala jäi taakse hyvän aamiaisen kera. Sää oli mitä otollisin - sumusta ei tietoakaan ja lähes pilvetön taivas. Kalifornian upea rannikko tarjosi taas kaikkia mahdollista: upeita rantoja, korkeita kallioita, kivikkoista kuumaisemaa ja hienoja rantaniittyjä.

Astetta parempi mökin paikka

Fort Bragg on rannikon ainoa isompi kaupunki ja siellä pysähdyttiin kahville. Fort Braggista tie vei taas rannalle upeille hiekkarannoille viimeinen etappi Leggetiin vähän sisämaahan on kuin mikroautorata keskellä jättiläsmäisiä punapuita.

Harrikka papatti kokomatkan moitteetta, mutta tuon viimeisen etapin aikana tuli vähän ikävä omaa Ducatia. Tuppaa nuo Electra Gliden ajo-ominaisuudet loppua tämmöisessä syherössä. Tiukissa mutkissa kyljet raapii asfalttia ja isoissa heitoissa iskarit pohjaa oikein kunnolla.

Leggetistä tie vaihtui 101:lle, joka vie Eurekan kautta Redwoodin punapuuvyöhykkeelle. Vaikki 101 on luokiteltu suurimmalta osaltaan moottoritieksi, se menee kuitenkin oikeiden punapuumetsien läpi ja niinpä tien kiertelee välillä aivan tolkuttoman isojen puiden vierestä.

Redwood - vähän isompia mäntyjä

Leggetistä Eurekaan alkaa myös ns. Avenue of the Giants, joka menee 101-tien rinnalla. Meillä on tänään ongelmia yösijan saannissa, joten se jouduttiin jättämään väliin. Niinpä reitti vei aina Cresent Cityyn asti - läpi koko punapuuvyöhykkeen. Mittariin taisi tulla noin 260 mailia - eli kohtuullisen pitkä ajopäivä!

Save our planet

Säästä luontoa - Best Western motellissa on noin 500 huonetta, jokaissa 2 kW jäähdytyskone sekä kaasutakka, joka on koko ajan valmiustilassa eli siinä on liekki. Eli voitaisiin sanoa, että jokaisessa huoneessa on keskiverto suomalaisen omakotitalon kiuas, jonka tuottama lämpö jäähdytetään ilmastointikoneella. Niinpä tämä motelli kuluttaa noin 1000 omakotitalon verran energiaa joka päivä.

Mutta onneksi voit hyvissä mielin olla ympäristön tilasta. Jokaisessa sängyssä on nimittäin kyltti, jossa sanotaan näin: Hyvä vieras, hotellien petivaatteita pestään maailmassa miljoonia kertoja päivässä ja siihen käytetäään miljoonia gallonoita pesuvettä päivittäin. Hyvä asiakas, jos haluat ettei petivaatteita pestä joka päivä, niin jätä kyltti sänkyyn niin niitä ei pestä. Kiitos että säästät maapallon resursseja - voit vaikuttaa!

Niin, jokaisessa huoneessa on 2 kpl ylikokoista queen size sänkyä, eli noin 1000 petivaatetta pestään joka päivä. Niin ja vieraat tähän motelliin tulevat noin 400 km:n päästä viettämään merenrantalomaa autoilla, jotka muistuttaa enemmän rekka-autoja kuin henkilöautoja ja ne näyttäisivät netin mukaan kuluttavan bensiiniä noin 25 l/100 km:lla...

Pacific Highway, 1. päivä

Aamulla taas Sears fine Food:iin aamiaiaselle ja siinä oli taas kalorit kohdallaan, kananmunia (lähes raakoja), kinkkua, sämpylöitä, munakasta, röstiperunaa ja kahvia. Sen jälkeen pyörää hakemaan. Taksikyyti Eagle Rider:lle maksoi noin 10 $.

He olivat muuttaneen viereiselle 8 th. streetille, joten kamoja piti roudata muutama sata metriä uuteen toimipisteeseen. Tilat olivat hienot, vakkakin vielä keskeneräiset. Isossa hallissa oli pitkä rivi pyöriä, joista suurin osa harrikoita. Vähän papereiden täyttöä, otettiin kaiken kattava varkaus- ja vahinkovakuut (186 $) ja kamat pyörään.

Pyöränä meillä on Harley-Davidson Ultra Electra Glide, jossa on isot sivulaukut ja "peräkontti". Ajoasento on Ducatiin tottuneelle vähintäänkin outo. Pyörää ajetaan jalat edellä ja ajoasento on vienosti takakeno, kun Ducatissa ajetaan pää edellä ja jalat linkkuveitsiasennossa... Hitaassa ajossa pyörä on kevyt, mutta kankea eli pyörä ei taitu joka paikkaan.

Kun pyörä saatiin pakattua, otettiin suunnaksi Golden Gate - tuo San Franciscon kuuluisin nähtävyys. Ensimmäiseksi ajoimme Bryant Streetin päähän, josta rantaa pitkin kruisailimme aina Golden Gatelle asti. Golden Gate oli tänään varsin vankan sumun peittämänä ja erittäin tuulinen. Heti sillan jälkeen oikealla on näköalatasanne, jolta saimme muutaman onnistuneen kuvan, kun sumurintama sopivasti hälveni osittain kovan tuulen ansiosta  - onhan se hienon näköinen silta!

Sillan jälkeen kurvailtiin takaisin 101-tielle ja heti kohta Sausaliton jälkeen alkaa tämän reissun hienoimmat tiet ja nähtävyydet - Pacific Highway 1. Pacific Highway 1, miten sen nyt sanoisi - se on kerrassaan upea. Tie alkaa heti kättelyssä tiukalla syheröllä ja polveilee Muir Woods punapuu luonnon puiston reunaa pitkin kohti tyynen meren rantaa. Muir Beach:ltä tie kääntyy pohjoiseen ja polveilee tiukasti rantaa myötäillen seuraavat 204 mailia aina Leggetiin asti. Mieletön tie ja antaa kuvien puhua puolestaan.

Meidän ensimmäinen yösija löytyi Gualala-nimisestä (paikallisesti lausuttuna "wua-la-la") upeasta pienestä kylästä. Yösija löytyi Brakers Inn nimisestä majoituslaitoksesta. Huone oli upea ja niin oli näkymätkin terassilta! Huone oli täysin varusteltu poreammeineen päivineen. Hintaa tälle hemmottelulle tuli 155 $ + verot.

Ilallinen löytyi tien toiselta puolelta ja annoksen nimi oli Western-pizza, jota vanha harmaapäinen herra teki oikein tunteella 1/2 tuntia. Hyvää kannattaa odottaa ja niin tätäkin - kylmä olut ja lätty maistui tyynenmeren rantamaisemissa!

Tutustuminen San Francisco

Päivä alkoi varsin tukevalla aamiasella eilisillasta tutulla Sears fine Food -ravintolassa. Aamiaiseksi valittiin pekonia, kananmunia, munakasta, röstiperunaa, paahtoleipää ja pannukakkuja vaahterasiirapilla sekä mahdottoman hyvää tuoremehua ja kahvia. Taas oli kolestroliarvot kohdallaan, joten ei muuta kuin Friscon nähtävyyksiä katselemaan.

Ensimmäinen nähtävyys on tietysti elokuvista tuttu vaijeriratikka, joka aina kaatuu tai muuten vain riistäytyy kuljettajan käsistä kun pahikset törmäävät siihen autollaan. Ratikkakyyti Union Squorelta Fisherman's Wharf:lle maksoi 5 $ henkilöltä ja hitaana turistiajoneuvona matka kaupungin toiselle puolelle kestää tovin jos toisenkin. Toisaalta matkalla näkee myös sopivasti kaupunkia, eli voin suositella kaikille ratikkakyytiä.

Fisherman's Wharf, eli kalasatama on kaupungin toinen nähtävyys - haisee kalalle, mutta sieltä pääsee myös Alcatraz-vankilasaarelle. Laiturilta 33 on lähtöjä saarelle, mutta kaikki päivän lähdöt olivat varattuja ja vain seuraavalle päivälle olisi ollut muutamia paikkoja. Kovimpaan turistiaikaan Alcartazille on useiden päivien jonotusaika, eli tähän kannattaa varata aikaa. Liput saarelle maksaa 26 $ henkilöltä ja lähtöjä on tunnin välein.

Meillä meni tässä vaiheessa matkasuunnitelmat pieleen, joten jotain piti keksiä tilalle. No ensimmäiseksi käytiin kalasatan liepeillä olevalla Harley-Davidson liikkeessä, sitten Barnes & Nobel kirjakaupan kautta hillitöntä mäkeä pitkin ns. mutkittelevalle tielle... Tie mutkittelevalle tielle on hillittömän jyrkkä ja sitä kiivetessä tämä jäntevä vartalo kävi ylikierroksilla jalkojen ollessa jo lähes hapoilla - pääsimme perille.  Tie ei nyt ole kovinkaan kummoinen, mutta näkymät mäen päältä kaupunkiin olivat hienot. Fiksu tietysti olisi ottanut kaapeliratikan, mutta eipä sitä aina huomaa..

Seuraava käynnin kohde oli desing nörttien mekka nimeltä Apple Store of San Francisco. San Franciscon Apple Store oli ensimmäinen täysin Applen suunnittelema desing myymälä ja olihan se hieno - Design paratiisi.

Applen jälkeen viimeinen kohde oli Chinatown ja ruokapaikan etsintä. Chinatown muuttunut 12 vuodessa täysin turistirysäksi, jonne on roudattu kiinarihkamaa pilvin pimein ja niitä sitten kaupustetellaa kaikille ohikulkijoille... No onneksi ruokapaikkoja on riittävästi ja löytyi varsin hyvä ravintola: kanaa, härkää, possua, kevätkääryleitä, katkarapuja, ... Hyvää oli muttei ihan halvinta sapuskaa (45 $).

Lento San Franciscoon

Lento Helsingistä Frankfurtin kautta San Franciscoon alkoi Lufthansan Airbus A320:n kyydissä ajallaan kello 9.25. Sää oli hieno ja niin lentokin. Turvatarkastuksessa ei ongelmia kypärien kanssa, eikä koneessakaan - Airbussisa on tilaa laukuille.

Frankfurtissa kone laskeutui B-porteille ja lähtö San Franciscoon oli A-porteilta, joten varsin pitkä kävelyretki tuli - varsinkin kun lähtöportti oli A61, eli neljänneksi viimeinen. Amerikkaan lähteville koneille oli varattuna portit B51-B65 ja näille porteille ei ollut asiaa ilman lentolippua. Amerikkaan menijöille on myös erillinen passin tarkastus, johon kannattaa varata aikaa - meillä hommaan meni 20 ylimääräistä minuuttia. Tämän lisäksi passit luettiin koneellisesi ennen koneeseen nousua (15 minuuttia). Eli aikaa kannattaa varata reilusti.

Lentoon nousu tapahtui varsin sujuvasti, meidän paikkojen ollessa rivillä 57, eli jokseenkin koneen perässä kuudenneksi viimeisessä rivissä - köyhä turisti ei voi aina valita economy-luokassa. Frakfurtista lento lähti noin 20 minuuttia myöhässä ja lentoajaksi ennustettiin 10 tuntia 26 minuuttia.

Ilmaa raskaampana lentolaitteena  meillä toimi United Airline:n malmikasa, jota myös Boeing B747-400 kutsutaan. Lento alkoi varsin röykkyisästi, mutta tuossa kolmen kilometrin korkeudessa kulku tasottui sametin pehmeäksi - iso kone tuntuu lentävän tasaisesti. Lounaaksi oli tarjolla kanapastaa, raparperipiirakkaa ja cola-juomaa.

Neljännen tunnin kohdalla tarjoiltiin kahvia, mehua ja pähkinöitä, jonka jälkeen pimennettiin kone ja ruvettiin nukkumaan. Yhdenneksellä tullilla laitettiin valot päälle ja aamiaisena tarjoiltiin amerikkalaisella tyylillä sämpylää, kahvia, sipsejä ja suklaapatukoita - on näissä sapuskoissa
ravintoarvot kohdallaan :)

Vinkki: Pitkillä matkoilla tuppaa veri pakkautumaan jalkoihin ja turvottamaan niitä - myös nuorilla ja notkeilla. Tähän vaivaan auttaa muutaman euron maksavat "lentosukat", jotka pitävät turvotuksen loitalla!

Kone saapui San Franciscoon varsin tyylikkäin manööverein, sillä kapteeni esitteli Golden Gate-sillan, Alcatraz vankilasaaren ja San Franciscon sopivasti kaarrellen pilvettömällä taivaalla - awesome, sanottaisiin OCC:ssa.

SFO on San Franciscon kansainvälisen lentokentän tunnus ja sillä tullimuodollisuuksia hoitaa tunnollisesti Homeland Security, jolle tulee esitellä lentokoneessa täytetty I-94 lomake passin kanssa. Sitä ennen kotona on täytetty sähköinen ESTA-lomake, johon sitten kaikkia papereita vertaillaan tullissa. Kun paperit on tarkistettu, kerätään kaikista maahantulijoista jokaisesta sormesta sormen jäljet sekä otetaan matkailijasta kuva.

Meillä kävi tuuri ja päästiin lähes ensimmäisten joukossa tullijonoon ja ei tarvinnut odotella kuin noin 1/2 tuntia ja päästiin esittelemään lippulappusia Xia-nimiselle tullivirkailijalle - 6 minuuttia myöhemmin päästiin maahan! Heti meidän perään tuli kolme koneellista ihmisiä ja jonot näyttivät vähintäänkin toivottomilta...

Vinkki! Laittakaa paperit kuntoon, kun tulette USA:n maaperälle. Täyttäkää kaikki huolellisesti ja älkää vitsailko niiden kanssa. Esimerkiksi yksikin "Yes" vastaus I-94 lomakkeessa estää maahanpääsyn automaattisesti. Mitä helpommalla virkailija pääsee, sitä helpommalla pääsee turistikin!

Kun SFO:n terminaalista kävelee kassien kanssa ulos on edessä pitkä rivi takseja. Meille osui kohdalleen aika resusen oloinen Dodge, jota ohjasti rastatukkainen neekeri. Auto haisi marihuanalle, joten kuski oli varmaan pilvessä. Siitä sitten renkaat vinkuen keskustaa kohti. Auton oikea eturengas vatkasi aivan tolkuttomasti ja takaiskareista ei ollut tietokaan, mutta rastamusiikki soi reippaalla otteella. Auton huippunopeudeksi osoittautui noin 65 mph, eli moottoritiellä kaikki muut lappasi oikealta ja vasemmalta ohi. Takaikkunoissa olevat tarrat vaativat lain nojalla kiinnittämään turvavyöt - mutta missä ovat turvavöiden kiinnikkeet!

Puolessa väliä matkaa auto hyytyi alamäkeen - moottori kävi, mutta automaatin vaihteet oli vapaalla.

Any problem? Yes, car should turn off and on again. Fucking Windows!

Rastapää ajoi auton keskellä moottoritien mutkaa auton sivuun turvakaistalle, sammutti auton, käynnistin sen uudestaan ja taas matka jatkui! Perille päästiin ehjinä ja osoitteena 450 Post Street, heti Union Squaren vieressä. Matka lentokentältä Union Squaren nurkille maksaa noin  45 dollaria.

Olimme varanneet kahdeksi ensimmäiseksi yöksi etukäteen hotellin, jotta ehdimme toipumaan aikaerosta ennen pyörän vuokraa. Kensington Park Hotel**** löytyi hotels.com-sivuston kautta, mutta varaus suoritettin suoraan hotellin omien sivujen kautta, koska sieltä saatiin kaikkein paras hinta etukäteen maksettuna - yölle tuli hintaa veroineen 110 €.

Illalla sitten hivenen ruokaa etsimään. Hotellin läheltä löytyi varsin kiva ns. "old school" -ravintola Sears fine food, jonka ruokalistalta löytyi eksoottiselta kuulostava Pan Seared Salmon - lohta Thai-tyylisesti maustetuilla kasviksilla. Voin suositella paikkaa lämpimästi, sillä ruoka oli todella hyvää!